Blogi 3 – Johdanto:
Tämä artikkeli on osa viiden blogin sarjaa, joka käsittelee Project Heartwarea – ihmislähtöistä lähestymistapaa tekoälyyn eksponentiaalisen teknologisen muutoksen aikakaudella.
Eläkeliiton tapausesimerkin jälkeen, jossa keskityttiin aktiivisiin eläkeläisiin, tämä artikkeli siirtää näkökulman hyvin erilaiseen ryhmään: ihmisiin, jotka rakentavat elämäänsä uudelleen haastavien olosuhteiden jälkeen.
Project Heartware syntyi vastauksena digitaalisen syrjäytymisen riskiin. Kris Tampere -tapauksessa tuo riski konkretisoituu. Kyse on ympäristöstä, jossa itseluottamus, toimijuus ja luottamus ovat jo valmiiksi hauraita – ja jossa teknologia voi muodostua joko uudeksi esteeksi tai merkittäväksi tukivälineeksi.
Miksi Kris Tampere
Kris Tampere työskentelee ihmisten kanssa, joilla on taustalla päihdeongelmia tai rikollisuutta, ja joita tuetaan paluussa työelämään ja arjen vakauden löytämisessä. Project Heartwaren näkökulmasta tämä ryhmä edustaa yhtä keskeisimmistä syistä, miksi hanke on perustettu.
Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tukeminen ei ole minulle pelkkä abstrakti arvo. Se on Project Heartwaren perusta. Kun pohdin seuraavaa yhteistyökumppania Eläkeliiton jälkeen, Kris Tampere nousi heti esiin. Tarve rauhalliselle, ihmislähtöiselle lähestymistavalle teknologiaan oli ilmeinen.
Yhteyshenkilöni Kris Tampereella, Minna, ilmentää monella tavalla sitä, mistä tässä työssä on kyse. Hänen oma polkunsa takaisin työelämään ja tapansa tukea muita vastaavissa siirtymävaiheissa tekivät selväksi, että tämä yhteistyö rakentuu luottamukselle, realismille ja kunnioitukselle. Kyse ei ollut uusimpien työkalujen esittelystä, vaan ihmisten kohtaamisesta siellä missä he ovat.
Ensimmäinen työpaja: lähtötilanteen ymmärtäminen
Kuten Eläkeliiton tapauksessa, Kris Tampereen ensimmäisessä työpajassa ei käytetty laitteita tai teknologiaa. Kyseessä oli ohjattu tilaisuus, joka keskittyi kokonaan osallistujien lähtökohtien ymmärtämiseen.
Keskustelun ja tarkkaavaisen havainnoinnin avulla tarkastelimme osallistujien kokemuksia teknologiasta, heidän luottamustaan omiin kykyihinsä sekä arjen haasteita. Tavoitteena ei ollut arvioida taitoja tai mitata osaamista, vaan luoda turvallinen ympäristö, jossa ihmiset voivat puhua avoimesti epävarmuudesta, epäröinnistä ja aiemmista kielteisistä kokemuksista.
Hyvin nopeasti esiin nousi tiettyjä teemoja. Tarkkuus oli tärkeää. Pelko virheiden tekemisestä oli läsnä. Joillekin jo tuntemattoman teknologian koskettaminen herätti ahdistusta. Toisilla uteliaisuutta oli jo valmiiksi, mutta itseluottamus oli hauras.
Nämä havainnot olivat ratkaisevia. Ne muovasivat paitsi seuraavan työpajan sisältöä, myös sen rytmiä, rakennetta ja tunnetasoa.
Psykologisen turvallisuuden rakentaminen ennen oppimista
Tässä yhteydessä oppiminen ei voinut alkaa työkaluista. Sen piti alkaa turvallisuudesta.
Pienillä suunnitteluratkaisuilla oli merkitystä. Aloitimme lyhyellä hengitysharjoituksella, joka auttoi osallistujia rauhoittumaan ja keskittymään. Tahti oli tarkoituksella hidas. Ketään ei kiirehditty, eikä kenenkään tarvinnut osallistua enempää kuin mikä tuntui itselle sopivalta.
Tämä lähestymistapa voi kuulostaa hienovaraiselta, mutta ryhmässä, jossa monilla on taustalla kokemuksia epäonnistumisesta tai ulkopuolelle jäämisestä, sillä oli konkreettinen vaikutus. Ihmiset rentoutuivat. Kysymyksiä alkoi tulla. Luottamus alkoi muodostua. Vasta sen jälkeen oppiminen oli mahdollista.
Toinen työpaja: käytännön tekemistä, naurua ja yhteistä helpotusta
Toinen työpaja on nyt pidetty, ja tällä kertaa siirryimme käytännön harjoitteluun. Viikon alussa osallistujille lähetettiin linkkejä valittuihin YouTube-videoihin, jotta he saattoivat halutessaan tutustua joihinkin aiheisiin etukäteen. Tämä ennakko-opiskelu oli täysin vapaaehtoista.
Osallistujia pyydettiin myös ottamaan kuva jääkaappinsa sisällöstä ennen työpajaa. Tämä yksinkertainen pyyntö herätti jo uteliaisuutta ja keskustelua.
Itse työpaja keskittyi hyvin konkreettisiin, arjen sovelluksiin. Osallistujat loivat yksinkertaisen CV-pohjan, ottivat selfieitä puhelimillaan ja kokeilivat, miten selfieistä voi muokata CV-kuvia. Harjoittelimme myös kuvien luomista ja muokkaamista laajemmin.
Se mitä seuraavaksi tapahtui, oli odottamatonta ja syvästi inhimillistä. Kun ihmiset näkivät, miten pienet säädöt voivat muuttaa kuvaa, huoneessa puhkesi nauru. Ilmassa oli spontaania iloa, jaettuja vitsejä ja aitoja yllätyksen hetkiä. Huone täyttyi energialla.
Nämä hetket olivat tärkeämpiä kuin mikään tekninen lopputulos. Nauru korvasi jännityksen. Uteliaisuus korvasi pelon. Oppimisesta tuli jaettua, ei jotain, josta pitää selvitä.
Oppimista hallittavissa askelissa
Keskittymisen tukemiseksi ja kognitiivisen kuormituksen ehkäisemiseksi oppiminen oli jäsennelty huolellisesti 30 minuutin jaksoihin. Jokainen jakso alkoi lyhyellä hengitysharjoituksella, joka auttoi osallistujia palautumaan ja suuntaamaan huomion uudelleen. Taukoihin sisällytettiin venyttelyä ja liikettä sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi.
Tämä rytmi auttoi osallistujia pysymään läsnä. Ketään ei jätetty jälkeen, eikä kenenkään tarvinnut kokea painetta pysyä mukana. Ihmiset pystyivät osallistumaan oppimishetkiin ja tarvittaessa myös vetäytymään niistä oman jaksamisensa mukaan.
LUT-yliopiston tutkijat olivat mukana työpajassa. He esittäytyivät ryhmälle ja toteuttivat kyselyt sekä ennen työpajaa että heti sen jälkeen. Myöhemmin prosessin aikana he haastattelevat myös Minnaa ja pientä määrää osallistujia syventääkseen ymmärrystä työpajan vaikutuksista akateemisesta näkökulmasta.
Työpajan jälkeenkin jatkuva oppiminen
Yksi toisen työpajan merkityksellisimmistä tuloksista oli yhteinen päätös jatkaa yhteistyötä. Sen sijaan, että yhteistyö olisi päättynyt yhteen käytännön sessioon, sovimme rakentavamme seuraavan vaiheen jonkin jo ennestään tutun ja ryhmälle merkityksellisen asian ympärille: kokkikerhon.
Tulevissa työpajoissa tutkimme, miten tekoäly voi tukea kokkiryhmää käytännönläheisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi raaka-aineinventaarion tekemistä, olemassa olevien ruokien, mausteiden ja kuivatuotteiden parempaa hyödyntämistä sekä aterioiden suunnittelua tavalla, joka auttaa pienentämään viikoittaisia ruokakuluja laadusta tai ilosta tinkimättä.
Tämä lähestymistapa kytkee oppimisen suoraan arkeen. Tekoälystä tulee käytännön apuri, ei abstrakti käsite. Tämän teeman ympärille on jo suunnitteilla pari lisätyöpajaa.
Toimijuutta, ei riippuvuutta
Keskeinen periaate koko hankkessa on, ettei teknologia saa luoda riippuvuutta. Tavoitteena ei ole ulkoistaa ajattelua tai päätöksentekoa tekoälylle. Tarkoitus on vahvistaa osallistujien toimijuuden tunnetta.
Ihmisille, jotka rakentavat elämäänsä uudelleen, tämä ero on ratkaiseva. Itseluottamus kasvaa, kun ihminen kokee pystyvänsä tekemään valintoja, ymmärtämään työkaluja ja päättämään itse, miten ja milloin niitä käyttää. Teknologian tulee tukea autonomiaa, ei korvata sitä. Kris Tampereen työpajoissa tämä periaate ohjasi jokaista päätöstä, tahdista sisältövalintoihin.
Yhteinen tyytyväisyys ja näkyvä onnistuminen
Sekä osallistujat että järjestäjät olivat työpajoihin erittäin tyytyväisiä. Yhteyshenkilö, työpajan fasilitaattori ja osallistujat itse kokivat, että tavoitteet saavutettiin.
Tärkeintä oli, että osallistujat kokivat aitoja onnistumisen hetkiä. He oppivat jotain uutta, nauroivat yhdessä ja lähtivät työpajasta kyvykkäinä – eivät ylikuormittuneina. Motivaatio jatkaa oppimista oli selvästi nähtävissä, ja kaikki osapuolet ilmaisivat halunsa jatkaa taitojen kehittämistä ja uusien asioiden kokeilemista.
Project Heartwaren näkökulmasta tämä on selkein onnistumisen mittari. Tavoite ei ole mestaruus. Tavoite on itseluottamus, uteliaisuus ja halu ottaa seuraava askel.
Project Heartwaren näkökulmasta tämä on selkein onnistumisen mittari.
Tavoite ei ole mestaruus. Tavoite on itseluottamus, uteliaisuus ja halu ottaa seuraava askel.
Miksi tämä työ on tärkeää juuri nyt
Kun yhteiskunta siirtyy yhä enemmän tekoälypohjaisiin ja agenttipohjaisiin järjestelmiin, haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset ovat vaarassa jäädä entistä enemmän jälkeen. Palveluiden käyttö, työnhaku, talouden hallinta ja viranomaisten kanssa asiointi edellyttävät yhä useammin ymmärrystä siitä, miten tekoälyjärjestelmät toimivat ja miten päätöksiä tehdään.
Kris Tampere -tapauksessa tämä muutos voi joko syventää syrjäytymistä tai vahvistaa toimijuutta. Project Heartware pyrkii tekemään siitä jälkimmäisen ankkuroimalla oppimisen arjen merkityksellisyyteen, tunneturvallisuuteen ja inhimilliseen yhteyteen. Pienillä askelilla on merkitystä. Pienillä onnistumisilla on merkitystä. Yhdessä ne luovat vauhtia.
Yhteistyö LUT-yliopiston kanssa
Project Heartwaren vaikutuksia tutkitaan yhteistyössä LUT-yliopiston tutkijoiden kanssa. Yhteistyön tavoitteena on arvioida akateemisesta näkökulmasta hankkeen vaikutuksia osallistujien oppimiseen, teknologian käyttöön liittyvään luottamukseen ja arjen toimijuuteen.
Ajan myötä tämä tutkimus tuottaa näyttöön perustuvia havaintoja siitä, miten ihmiskeskeiset tekoälyratkaisut voivat tukea yhteiskunnan eri ryhmiä, erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia.
Nexpertistä
Nexpert on suomalainen konsulttiyritys, joka toimii teknologian, oppimisen ja ihmislähtöisen muutoksen rajapinnassa. Nexpert keskittyy käytännön yhteistyöhön, käyttöönottoon ja ratkaisujen kehittämiseen yhdessä ihmisten kanssa.
Kirjoittajasta
Tanja Karonen on Nexpertin perustaja. Hänen työtään ohjaavat arvot, yhteistyö ja usko siihen, että kestävä edistys syntyy, kun ihmiset ovat aktiivisesti mukana muovaamassa sitä, missä he ovat osallisina.
Artikkelin tekemisestä
Tämä artikkeli on luotu tekoälyavusteisen haastattelu- ja kirjoitusprosessin tuloksena.
Vastaa